



Lasten- ja nuortenohjaaja
Lasten- ja nuortenohjaajana sinun vastuullasi on taata lapsille paras loma ikinä!
Seikkailet yhdessä lasten kanssa, tanssit Mini Discossa altaalla ja juhlit Lollon ja Bernien syntymäpäiviä. Konseptihotelleissamme on lastenkerhot, joissa lapset voivat yhdessä Lollon & Bernien kanssa osallistua aktiviteetteihin sekä ilman vanhempia että heidän kanssaan.
Tietenkin myös 8–15-vuotiaiden vieraidemme pitää päästä nauttimaan mukavasta ja hauskasta lomasta. Saat houkuteltua heidät mukaasi pelaamaan esimerkiksi vesipooloa ja Playstationia, askartelemaan hienoja koruja tai vain hengailet ”teinien” kanssa, jotta heillä olisi mahdollisimman siistiä!

Mitä edellytämme sinulta?
Sinulla täytyy olla paljon energiaa ja positiivista mieltä sekä aikaisempaa kokemusta lasten kanssa työskentelystä. Katsomme eduksesi, jos olet esimerkiksi aikaisemmin toiminut lasten urheilujoukkueen vetäjänä tai vastaavassa toimessa. Sinulla tulee olla vähintään ylioppilastutkinto sekä sujuva suullinen ja kirjallinen suomen kielen taito. Puhut myös sujuvaa englantia ja eduksesi lasketaan myös, jos osaat muita pohjoismaisia kieliä, sillä vieraamme saapuvat Suomen lisäksi Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta.

Jos kiinnostuit…
Kun etsimme uusia lasten- ja nuortenohjaajia, julkaisemme ilmoituksen sivulla Aloita urasi Tjäreborgilla. Meillä on eniten vapaita työpaikkoja kesäkaudelle, mikä tarkoittaa, että otamme vastaan eniten hakemuksia syksyn ja talven aikana helmikuuhun saakka. Jos olet kiinnostunut hakemaan meille muina vuodenaikoina, saatta se hetkittäin olla mahdollista, sillä yksittäisiä avoimia työpaikkoja saattaa avautua ympäri vuoden.